Etelä-Amerikan sydämessä, maassa, jossa ei ole tarvetta käyttää tehoviljelyä, kasvaa ravintorikas vanhan lajikkeen hidaskasvuinen sokeriruoko, jonka mehu puristetaan helläväraisesti. Mehu kuivataan miedolla lämmöllä ja sen vuoksi kaikki sokeriruo'on tärkeät ainesosat, vitamiinit ja kivennäisaineet säilyvät. Tämän jälkeen kuivatettu mehu jauhetaan ja pussitetaan. Sokeria ei kiteytetä eikä sen valmistuksessa tarvita muita lisäaineita, paitsi pH:n loppukontrolliin pieni määrä kalsiumia. Neitseellinen maaperä antaa hyvän kalium/magnesium suhteen, jota pidetään tärkeänä myös kehon happoemästasapainolle. Tuotteessa ei käytetä minkäänlaisia lisäaineita tai paakkuuntumisenestoaineita, jonka vuoksi joku pussi saattaa tuntua toista kovemmalta.
Intiaanisokeri nimi on annettu arvostuksesta intiaanien työtä kohtaan, koska he ovat pelastamassa arvokasta maailmanrauhanperintöä. Japanin Okinawalla täysruokosokeria on tuotettu yli 400 vuotta yhtäjaksoisesti, ja se tunnetaan nimellä perinne Kokuto. Sen mestarikunta on syntynyt 450-vuotisen rauhan- ja ystävyydentyön seurauksena naapurikansojen kanssa. Valtion yliopisto on erottanut perinnetuotteen kaupallisista eli niistä, joihin on lisätty halpoja teollisuussokereita, jolloin pääravintoainepitoisuudet ovat pudonneet murto-osaan. Tuottaminen on noin tuhat kertaa hitaampaa kuin teollisuussokerin valmistus ja esim. Bolivian suurimman tavallisen sokeritehtaan pääasantuntija onkin todennut, että “se on taidetta joka vaatii jatkuvaa ponnistelua”.
